Olemme saapuneet Livingstoneen kera
Franzin. Täällä on trooppisen kuumaa ja vehreää. Nyt tuli
sähkökatkos. On ihan pimeää. Hostelli on ihana. Hyttysverkkoja ei
ollut, joten ne jouduttiin vihdoin ostamaan. Pohjoismaat ovat
selkeästi kansainvaelluksella Livingstonessa – arviolta puolet
hostellin asukkaista on ruotsalaisia, tanskalaisia tai norjalaisia.
Huoneessamme on jopa toinen Maija – Maija Ruotsista. Vi snackar
svenska. Det är härligt. Ymmärrän puolet ja arvaan loput. Myös
saksalaisia tulee vastaan joka kulman takaa.
Olemme etukäteen ostaneet liput
ilmastoidun bussin business-luokkaan. ”Kyllä madam, tämä on
paras bussimme, suosittelen tätä ehdottomasti.Kaupan päälle
välipalaa ja sanomalehtiä” bussiyhtiö virkailija mainostaa.
Kiinni veti. Noustessamme bussiin kuski tulee ilmoittamaan, ettei
tänään sittenkään business-luokkaa, eikä muuten
ilmastointiakaan. Sadekaudesta ei tänään ole merkkiäkään,
aurinko hehkuu täysissä voimissaan. Edellisellä viikolla satoi
joka päivä, ja melko paljon. Turhautti. Teimme myös koko viikon
hurjan paljon töitä. Livingstonessa on muutama työtapaaminen,
mutta pääosin lomaa, ihanaa.
Matka Livingstoneen tuntuu siltä, kuin
kulkisi keskellä valtavaa parsakaalia. Joka puolella on
vihreänvehreää tiheää metsää, kiitos sateiden. Välillä
ohitamme kaupunkeja ja kyliä. Välillä maisema vaihtuu
maissipelloiksi. 7 tunnin bussimatkan jälkeen olemme vihdoin
perillä. Matkalla näimme kysenalaisen safarielokuvan, jossa
äitipuoli ja lapset jäävät jumiin safariautoon keskelle savannia.
Leijonat syövät oppaan. Vesi on lopussa. Leijonat syövät
paikallisen miehen, jonka avulla saivat vettä. Isä tulee
pelastamaan. Leijona syövät oppaan. Auro räjähtää ja leijona
sen mukana. Perhe selviää ja kaikki ovat onnellisia. Jepjep.
Anti-matkailumainos.
Tänään lähdettiin aamulla Victorian
putouksille. Uskomaton paikka. Täysin käsittämättömän,
ihmellisen supermahtava elämys. Kastuimme. Nauroimme. Nautimme.
Tuntui vaan niin käsittämättömän elossa olevalta. Putoukset
pauhasivat hurjalla voimalla ja syöksivät vettä päällemme. Me
seikkailimme ja nautimme. Harva nähtävyys tuntuu näin
kokonaisvaltaiselta.
Päivän horror-momentti oli valtava
paviaani, joka hyökkäsi kiinni reppuuni. Sain riuhtaistua itseni
vapaaksi, ja paviaani luovutti. Valtavalla tarkoitan lähes ihmisen
kokoista. Jalat tärisivät vielä kauan. Mutta sekä reppu että
tyttö säilyivät ehjinä. Kuulemamme mukaan paviaanit olivat
muutamia vuosia sitten siepanneet vauvan...
Kuvatodisteita tulossa heti, kun netti toimii yhtään paremmin. Kantsii oottaa...
PUSPUS,
Make
Terkkuja Kakelta ja Franzilta.
ps. Kirjoitan tätä pimeässä, on
sähkökatkos. Niitä ei ollakaan vielä paljoa koettu. Postaan
blogiin heti, kun internet taas toimii.