Parsakaalimaa ja paviaanin hyökkäys

Olemme saapuneet Livingstoneen kera Franzin. Täällä on trooppisen kuumaa ja vehreää. Nyt tuli sähkökatkos. On ihan pimeää. Hostelli on ihana. Hyttysverkkoja ei ollut, joten ne jouduttiin vihdoin ostamaan. Pohjoismaat ovat selkeästi kansainvaelluksella Livingstonessa – arviolta puolet hostellin asukkaista on ruotsalaisia, tanskalaisia tai norjalaisia. Huoneessamme on jopa toinen Maija – Maija Ruotsista. Vi snackar svenska. Det är härligt. Ymmärrän puolet ja arvaan loput. Myös saksalaisia tulee vastaan joka kulman takaa.

Olemme etukäteen ostaneet liput ilmastoidun bussin business-luokkaan. ”Kyllä madam, tämä on paras bussimme, suosittelen tätä ehdottomasti.Kaupan päälle välipalaa ja sanomalehtiä” bussiyhtiö virkailija mainostaa. Kiinni veti. Noustessamme bussiin kuski tulee ilmoittamaan, ettei tänään sittenkään business-luokkaa, eikä muuten ilmastointiakaan. Sadekaudesta ei tänään ole merkkiäkään, aurinko hehkuu täysissä voimissaan. Edellisellä viikolla satoi joka päivä, ja melko paljon. Turhautti. Teimme myös koko viikon hurjan paljon töitä. Livingstonessa on muutama työtapaaminen, mutta pääosin lomaa, ihanaa.

Matka Livingstoneen tuntuu siltä, kuin kulkisi keskellä valtavaa parsakaalia. Joka puolella on vihreänvehreää tiheää metsää, kiitos sateiden. Välillä ohitamme kaupunkeja ja kyliä. Välillä maisema vaihtuu maissipelloiksi. 7 tunnin bussimatkan jälkeen olemme vihdoin perillä. Matkalla näimme kysenalaisen safarielokuvan, jossa äitipuoli ja lapset jäävät jumiin safariautoon keskelle savannia. Leijonat syövät oppaan. Vesi on lopussa. Leijonat syövät paikallisen miehen, jonka avulla saivat vettä. Isä tulee pelastamaan. Leijona syövät oppaan. Auro räjähtää ja leijona sen mukana. Perhe selviää ja kaikki ovat onnellisia. Jepjep. Anti-matkailumainos.

Tänään lähdettiin aamulla Victorian putouksille. Uskomaton paikka. Täysin käsittämättömän, ihmellisen supermahtava elämys. Kastuimme. Nauroimme. Nautimme. Tuntui vaan niin käsittämättömän elossa olevalta. Putoukset pauhasivat hurjalla voimalla ja syöksivät vettä päällemme. Me seikkailimme ja nautimme. Harva nähtävyys tuntuu näin kokonaisvaltaiselta.

Päivän horror-momentti oli valtava paviaani, joka hyökkäsi kiinni reppuuni. Sain riuhtaistua itseni vapaaksi, ja paviaani luovutti. Valtavalla tarkoitan lähes ihmisen kokoista. Jalat tärisivät vielä kauan. Mutta sekä reppu että tyttö säilyivät ehjinä. Kuulemamme mukaan paviaanit olivat muutamia vuosia sitten siepanneet vauvan...

Kuvatodisteita tulossa heti, kun netti toimii yhtään paremmin. Kantsii oottaa...

PUSPUS,

Make

Terkkuja Kakelta ja Franzilta.

ps. Kirjoitan tätä pimeässä, on sähkökatkos. Niitä ei ollakaan vielä paljoa koettu. Postaan blogiin heti, kun internet taas toimii.