maanantai 25. helmikuuta 2013

Terveisiä puskista! (Greetings from the bushes!)

Pahoittelemme blogihiljaisuutta. No emme oikeasti pahoittele. No okei, pahoitellaan. Mutta ihan oikeesti, meillä on kato muutakin elämää. Tai siis blogimatskun keräystä. Tai no, voi niitä töiksikin kutsua...

Perjantaina palattiin Livingstonesta Lusakaan, tällä kertaa ihan oikeasti Business-luokassa. Oli paremmat penkit, pahaa limpparia ja muffinssi. Suklaamuffinssi hyvä, hedelmämuffinssi paha. Paluu hekstiseen Lusakaan heräti ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ihanaan guesthouseen paluu oli kuin olisi kotiin tullut!

Lauantaina workshopattiin Children's councilin kanssa ekaa kertaa. Nuoret työpajassa olivat 13-18-vuotiaita, ja käsiteltiin seksuaalisuutta. Ryhmän kanssa aiotaan tehdä esitys aiheesta Responsible sexual behaviour, Vastuullinen seksuaalinen käyttäytyminen. Nuorilta nuorille! Mielipidejana herätti kiivasta keskustelua - tajuttiin, miten hyvä se olisi harjoitteena kaikille yläkouluikäisille seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, siis myös Suomessa. Mielipidejanassa tilan toisessa päässä on lappu "KYLLÄ, olen samaa mieltä" ja toisessa päässä "EI, olen eri mieltä". Ohjaaja esittäää väittämän, esimerkiksi "On noloa puhua seksistä", ja osallistujat valitsevat paikkansa tilassa. Jos menee keskelle, se tarkoittaa, ettei tiedä tai ole varma, mitä mieltä olisi. Janalla voi asettua mihin kohtaan vain, jos on hieman samaa mieltä, menee hieman siihen suuntaan, missä on lappu KYLLÄ. Kun kaikki ovat löytäneet paikkansa, ohjaaja kysyy osallistujilta perusteluja, miksi valitsi juuri sen paikan.

Lauantaina käytiin myös tanssimassa reggaekeikalla, se oli mahtavaa! Paikalla oli paljon barefeet-tuttujamme, sekä saimme myös uusia tuttavuuksia. Tanssiminen oli ihanaa. Ihanaa.

Sunnuntaina suunnattiin ystävämme Chemben kanssa kirkkoon jo kello 07:30. Kirkko oli pieni, ja jammailtiin biisien tahdissa. Saarna sen sijaan kesti lähes 1,5 tuntia. Pastori toisteli samaa asiaa yhä uudestaan. Aluksi pastori oli melko hauska ja viihdyttävä, mutta tunteemme kiehahtivat, kun hän kertoi miten homot eivät ole suostuneet kehittymään ihmisinä vastuullisiksi aikuisiksi heteroiksi. Oh Jesus.




Samana päivänä suunnattiin myös Edin enon maatilalle Central Provinceen, 30 minuutin bussimatkan päähän Lusakasta. Paikka sijaitsi "puskissa", jonne tarvottiin kantamusten kanssa auringonpaahteessa 45 minuuttia polkuja pitkin. Maalla oli ihanaa ja rentouttavaa, mutta emme ymmärrä, miksi paikalliset täyttävät tilan television pauhulla... Sindimvera. Poimittiin hedelmiä suoraan puusta ja pidettiin ranskalainen piknik kynttilänvalossa (sähkökatkos!). Hämähäkkejä oli paljon!





Kaupungin ulkopuolella tuntuu oikeammalta ja elävämmältä. Sitä lisää huomenna! Pusuja ja terkkuja!

terkuin Kake ja Make
sekä Franzi


psst. onpa aika pitkät heinät.

3 kommenttia:

  1. Ei kommentoitavaa. Terhveisiä kaikile Kallosta

    VastaaPoista
  2. Haa =) mullapa on kommentoitavaa. Huippuoivallus tuo mielipidejana =). Maalla käyntikin kuulostaa oikein mukavalta, mutta missä kuvat savimajoista ja siitä farmin talosta, missä te yövyitte, millainen perhe se oli ja niin edelleen... raporttia odotellen Kaisulin äiti

    p.s. Napapiirillä kaikki ennallaan, kelit nollassa ja tiet liukkaana, muuten mennee hyvin

    VastaaPoista
  3. Ei tavattu perhettä. Eno oli siskoaan morjestamassa Chipatassa. Talosta ei taija olla kuvia, ehkä enemmän sitte, ko tulhan takasin. Sorry!

    -Kake

    VastaaPoista